Hienot luvut pöytään: 95 % Notkia IT:n työntekijöistä sanoo yrityksen olevan kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka!  

Päätimme mittauttaa työhyvinvoinnin ja yrityskulttuurimme tilan Great Place to Work -tutkimuksella. Suureksi iloksemme kaikki työntekijämme kävivät vastaamassa kyselyyn.  

Vielä iloisempi yllätys oli kun saimme tutkimuksen tulokset käsiimme. Niiden mukaan jopa 95% työntekijöistämme on sitä mieltä, että olemme kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka ja lisäksi 100 % kokee, että meillä on vahva yhteishenki ja yhteisöllisyys. Aika kova tulos näin pääosin etänä toimivalta organisaatiolta! 

Monta täyttä satasta

 

Tuloksista päätellen Notkialaiset olivat sitä mieltä, että täällä ihmisiä rohkaistaan tasapainottamaan työ ja muut elämänalueensa (100%). Tähän olemme panostaneet kovasti, mm. jatkuvasti muistuttelemalla tauoista, ulkoiluista, unesta ja stressin hallinnasta. Pyrimme aktiivisesti keksimään keinoja, miten asiakastyön kuormittavuus saadaan järkevälle tasolle. Mieluummin toppuuttelemme kuin kannustamme ketään tekemään enemmän töitä.   

Anonyymi vastaus: Työntekijöistä ja heidän hyvinvoinnistaan välitetään aidosti. Ihmisläheisyys on jatkuvasti läsnä arjen päätöksenteossa.

Yksi pitkän rivin satasia kerännyt alue oli myös tasa-arvo ja se, että täällä kukin saa olla oma itsensä. Tasa-arvoisuuden nähtiin toteutuvan sekä syntyperästä, seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, iästä tai sukupuolesta riippumatta (100%). 

Myös Notkian johto ja johtaminen koettiin hyväksi. Oli mukava huomata, että mm. väittämät “Johto pitää lupauksensa” ja “Johto ymmärtää, että työssä voi tapahtua inhimillisiä virheitä” keräsivät molemmat hienot 100%. 

Tulokset peilaavat hyvin sekä Notkialle valittuja arvoja että vastuullisuusteemoja, joiden mukaan yritämme päivittäin elää ja joiden mukaan teemme valintoja ja päätöksiä. 

Anonyymi vastaus: Täällä pidetään työntekijöistä hyvää huolta, työntekijät ovat yrityksen tärkein omaisuus, työpaikalla vallitsee vahva psykologinen turvallisuus, esimies näkee meissä inhimillisyyden.”

Mika Mantere

Kehitettävääkin toki löytyy 

 

Jotta hyvä kehitys jatkuisi, on tietenkin syytä katsella tarkemmin myös niitä ei-niin-täydellisiä tuloksia ja miettiä, miten niitä saataisiin paremmaksi.  

Huonoimmat pisteet tässä kyselyssä keräsi väittämä “Täällä ihmiset juhlistavat erityistapahtumia (75%)”. Tämä tuntuu meille pääosin etäorganisaationa olevan hankala asia, vaikka sinänsä vaikuttaisi yksinkertaiselta jutulta korjata. Yhteiset kakkukahvit toimistolla ovat etäisyyksistä johtuen vain harvojen herkkua ja usein onnistumisista todella unohtuu kiittää eikä niitä muisteta erikseen nostaa esiin. Meillä on jo slackissa “kehu- ja kiitoskanava”, joka on hyvä alku, mutta vielä enemmän meidän pitää muistaa tehdä näitä arjen pikku tekoja kuten kakkukahveja, yhteisiä lounaita, pikku muistamisia. Ja ennenkaikkea nostaa onnistumisia esiin!   

Lisäksi hieman haussa tuntuu olevan tunne siitä, että työllä on erityinen merkitys: se ei ole “pelkkä työ” (76%). Tämä on asia, johon meidän pitää selkeästi pohtia keinoja ja parantaa viestintää, koska merkityksellisyyden tunteminen on motivoivaa ja auttaa jaksamaan myös hankalien hetkien yli. 

Myös väite “Organisaatiomme tilat luovat hyvän työympäristön” sai vain 76%. Aiommekin toteuttaa tarkemman kyselyn siitä, miten ja minkälaiseksi työntekijät haluaisivat esimerkiksi toimitilojamme kehittää ja onko jotain muuta, mitä voisimme tehdä tämän kohdan parantamiseksi.  

85% oli sitä mietä, että he saavat mielestään oikeudenmukaisen osuuden organisaation taloudellisesta menestyksestä. Tämä on ihan ok tulos, mutta kuitenkin asia, johon keväällä on tarkoitus tarttua porukalla ja kokoontua pohtimaan, minkälainen palkkiomalli olisi nykyistä kannustavampi ja reilumpi. 

 

Projektipäälliköt ovat kokoontuneet pöydän ääreen.

Kooste tutkimuksen tuloksista meidän osaltamme löytyy myös Great Place to Workin sivuilta. 

Mikäli kiinnostuit työskentelystä Notkialla suosittelen kurkkaamaan avoimet työpaikkamme täältä ja lukemaan lisää työskentelystä meillä alla olevista jutuista: 

> Etätyömökki toi loman tuntua työviikon keskelle 

> Notkialla kannustetaan sertifioitumaan projektipäälliköksi 

> Notkia IT on perheystävällinen työpaikka 

 

Tiina Rättö

Tiina Rättö

toimitusjohtaja

Blogista poimittua:

Meidän Notkia IT

  • Projektipäälliköt
  • Tekniset asiantuntijat
  • Suunnittelu ja konsultointi