Sote-uudistus etenee – notkialaiset mukana muutoksessa
Valtakunnan mediassa palstatilaa on vallannut sosiaali- ja terveysasiat jo jonkin aikaa. Ei kuitenkaan puhuta nyt pandemiasta vaan sote-uudistuksesta. Pähkinänkuoreen tiivistettynä sote-uudistuksella tarkoitetaan seuraavaa: Suomi jaetaan jatkossa 21 hyvinvointialueeseen, jotka vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä. Vastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Tässä jutussa kerromme, miten notkialaiset ovat mukana muutoksessa.
Hihat on kääritty ja työt ovat käynnissä
Hyvinvointialueen toimia ohjaa aluevaaleilla valittu valtuusto. Valtuuston jäsenet päättävät muun muassa hyvinvointialue- ja palvelustrategiasta, palveluverkoston periaatteista, pelastustoimen palvelutasosta, talousarvioista ja -suunnittelusta sekä toimielimien jäsenten valitsemisesta.
Jotta valtuutetun työ sujuu, tarvitaan viestinnän ja yhteistyön mahdollistavat puitteet kuntoon. Se tarkoittaa työvälineisiin, sovelluksiin, tietoverkkoihin ja -turvaan liittyvää valmistelevaa tekemistä.
Valtuustojen työ käynnistyy 1.3.2022. Tämä tarkoittaa, että valtuuston työskentelyn mahdollistavat ICT-valmistelut on tehtävä valmiiksi helmikuun loppuun mennessä. Esimerkiksi näissä toimissa Notkian projektipäälliköt ovat käärineet hihansa.
– Jotta valtuutetun työ sujuu, tarvitaan viestinnän ja yhteistyön mahdollistavat puitteet kuntoon. Se tarkoittaa työvälineisiin, sovelluksiin, tietoverkkoihin ja -turvaan liittyvää valmistelevaa tekemistä. Jokainen valtuutettu myöskin koulutetaan tietoturvakäytäntöihin, Keski-Suomen hyvinvointialueella yhtä ICT-projektia eteenpäin luotsaava projektipäällikkö Jouni Oksaharju kertoo.
Työ on aikataulukriittistä ja siihen liittyy useita sidosryhmiä. Koska valtuusto on nyt kasattu ensimmäistä kertaa, monia asioita on valmisteluiden yhteydessä jouduttu miettimään alusta alkaen.
Muutos edellyttää toimintojen ja järjestelmien yhtenäistämistä
Hyvinvointialueiden varsinainen toiminta käynnistyy vuoden 2023 alusta. Tätä ennen on tehtävä ICT-kehittämistä, toimenpiteitä ja uusia ratkaisuja, jotta hyvinvointialueelle asetettujen tavoitteiden täyttäminen olisi mahdollista. ICT:n näkökulmasta sote-uudistus luo vaatimuksia esimerkiksi olemassa olevan tietojärjestelmäkannan yhtenäistämiselle sekä yhteisille tietoallasratkaisuille.
Perusterveydenhuollon potilastieto- ja suun terveydenhuollon järjestelmien osalta tehdään parhaillaan selvitystyötä, jotta siirtyminen hyvinvointialueelle voidaan toteuttaa hallitusti sekä potilaiden että henkilökunnan näkökulmasta.
Tällä hetkellä esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialueella terveyspalveluiden järjestämisestä vastaa 23 eri kuntaa. Jokaisella toimijalla on omat tietojärjestelmänsä käytössään mm. asiakas- ja potilastietojenhallintaan, laskutukseen ja henkilöstön palkkojen maksamiseen. Luonnollisesti hyvinvointialueelle tarvitaan jatkossa yhtenäisemmät järjestelmät ja käytännöt. Näitä asioita valmistellaan kuumeisesti jo nyt ja Notkian projektipäälliköitä löytyy myös näistä toimista.
– Perusterveydenhuollon potilastieto- ja suun terveydenhuollon järjestelmien osalta tehdään parhaillaan selvitystyötä, jotta siirtyminen hyvinvointialueelle voidaan toteuttaa hallitusti sekä potilaiden että henkilökunnan näkökulmista, projektipäällikkö Kirsi Eskola tiivistää.
Hyvinvointialueen edellyttämät organisaatio- ja rekisteri- sekä integraatiomuutokset toteutetaan järjestelmiin ja toimintatapoja yhtenäistetään huomioiden myös yhtenäinen tilastointi ja raportointi.
– Erikoissairaanhoidossa valmistaudutaan tekemään potilastiedon arkistoon liitettyihin järjestelmiin hyvinvointialueen edellyttämät organisaatio- ja rekisterimuutokset. Lisäksi on tärkeää varmistaa, että erikoisairaanhoidosta kyetään tuottamaan tarvittavaa tietoa ja raportointia myös organisaatiomuutoksen jälkeen, projektipäällikkö Jarkko Rintaluoma selventää.
Notkia on pitkän linjan sote-ict-toimija
Notkialla on pitkä historia sote-alan ICT-projekteista. Historia alkaa oikeastaan jo muutaman vuosikymmenen takaa, kun toinen Notkian perustajista, Jarkko Rintaluoma, on opiskellut lääketieteellistä tekniikkaa, tehnyt dippatyönsä Tyksille ja työskennellyt sairaalainsinöörin tehtävissä Taysissa. Notkian perustamisen jälkeen töitä on samalla toimialalla riittänyt. Lue lisää Jarkon uratarinasta.
Olemme tehneet pitkään hyvää yhteistyötä Istekin kanssa. Istekki on tunnettu valtakunnallinen hyvinvointialueiden ICMT-palvelukokonaisuuksien toimittaja. Istekin Tampereen PMO-toimiston ryhmäpäällikkö Annika Mäenpää kertoo, että yhteistyö on ollut mutkatonta.
Notkia on myös onnistunut houkuttelemaan useita sote-alan projektiammattilaisia riveihinsä. Vankkaa osaamista löytyy sairaalaympäristön tietoverkoista ja infrasta, toimialan erityisistä järjestelmistä ja prosesseista. Jos etsit sote-projektipäällikköä, niin olet oikeassa paikassa.
Alla vielä tiivistetysti meidän sote-tiimimme. Jos olet etsimässä itsellesi uusia haasteita ja haluaisit saada oman nimesi tähän joukkoon mukaan, niin käy kurkistamassa, millainen Notkia on työnantajana ura-sivuiltamme ja ota yhteyttä.
Notkian sote-projektiosaajat
Tiina Rättö: Kokemusta erityisesti laboratoriotoiminnasta ja verikeskusjärjestelmistä.
Jarkko Rintaluoma: Muutosjohtaja ja sote-projektipäällikkö. Monipuolinen kokemus terveydenhuollon tietojärjestelmistä ja teknologioista.
Juuso Koivula: Useamman vuoden kokemus erikoissairaanhoidon tietojärjestelmien parista projekti- ja tuotepäällikkörooleissa.
Jouni Oksaharju: Infra- ja laitepuolen osaaja. Kokemusta myös potilastietojärjestelmistä.
Mika Mantere: Sote-projektipäällikkö, jolla monipuolista kokemusta sote-alan järjestelmistä ja prosesseista.
Kirsi Eskola: Vankka kokemus sote-alalta ja potilastietojärjestelmistä sekä projektien ja hankkeiden johtamisesta.
Petri Kauppi: Sairaalaympäristön tietoverkkojen taituri.
Elina Niemelä: Kokemusta kansallisista ja alueellisista hankkeista, erikoissairaanhoidon kehitysprojekteista, käyttöönotoista ja lakisääteisistä vaatimuksista.
Reetta Mathier: Sote-alueen substanssiosaaja, projektipäällikkö ja digitalisaation mahdollistaja.
Leena Virta-Niemi: Projektinhallinnan kokenut menetelmäosaaja ja organisaattori.
Jos teiltä puuttuu hyviä projektitekijöitä, ota yhteyttä!
Jos vielä mietit, onko ulkoisesta projektipäälliköstä hyötyä, tutustu ostamisen hyödyistä kertovaan blogitekstiin tai tutustu it-projektinhallintapalveluihimme.
Voit myös ladata ilmaisen oppaan projektipäällikkötyön ostamisen hyödyistä täältä.
Blogista poimittua:
Esittelyssä Kirsi Eskola: ”Tykkään, että on haastetta ja paljon töitä.”
Kirsi on ollut mukana Pirkanmaan hyvinvointialueen perusterveydenhuollon potilastietojärjestelmiin ja asiakastietojärjestelmiin liittyvissä valmistelu- ja käyttöönottoprojekteissa sekä niihin liittyvissä teknisissä muutosprojekteissa.
Tilikaudelta torjuntavoitto
Toukokuun lopussa päättyi Notkia IT:n 14. tilikausi. Strategiamme mukaan tavoitteena oli saavuttaa maltillista ja kannattavaa kasvua aiempien vuosien tapaan. Edellisvuonna olimmekin päässeet liikevaihdossa kerralla huimaan yli 50% kasvuun, joten odotukset ja tavoitteet olivat melko korkealla (n. 3,2me liikevaihtoa 10% tuloksella), mutta valitettavasti näin hienoihin lukuihin ei tällä kertaa päästy.
Esittelyssä Juha Siukonen – Järjestelmällisyys ja säännönmukaisuus auttavat pitämään langat käsissä!
Juha on projekteissa tavoitehakuinen ja osaa vaatia sekä projektitiimiltä tuloksia että johdolta tavoitelinjaukset ja pääsääntöisesti hommat ovatkin edenneet aikuisten kesken puhumalla kokonaan ilman piiskaamista. Sen lisäksi, että projektipäällikkö katsoo, että asiat etenevät, on yksi tärkeä rooli Juhan mukaan myös tiimin suojaaminen projektiin kuulumattomilta muutoksilta eli työrauhan turvaaminen.
Projektipäällikkötyön ostaminen palveluna
Yksi tapa saada projektit kunnialla maaliin, on hankkia ulkopuolinen projektipäällikkö johtamaan niitä. Siksi olemme pohtineet puolestasi, mitä hyötyjä voi odottaa saavansa oman yrityksen ulkopuolelta ostetulta projektipäälliköltä.
Työn merkityksellisyys ja vaikuttavuus
Työ voi olla merkityksellistä, vaikka siihen ei suhtautuisi intohimoisesti. Riittää, että työhön sisältyy pieniä merkityksellisiä hetkiä ja suhtautuu siihen positiivisella asenteella. Merkityksellistä työtä ei voi määritellä yksiselitteisesti, koska jokainen kokee sen eri tavalla.
Meidän Notkia IT
- Projektipäälliköt
- Tekniset asiantuntijat
- Suunnittelu ja konsultointi