Paluumuuttaja: Paluu tuttuun työpaikkaan 

Monet meistä ovat joskus harkinneet uuden työpaikan etsimistä tai kenties jo vaihtaneetkin työpaikkaa. Uudet haasteet ja mahdollisuudet houkuttelevat, mutta on tärkeää myös arvostaa vanhaa työpaikkaa. Paluu entiseen voi olla yllättävän houkutteleva vaihtoehto monestakin syystä. Tässä blogikirjoituksessa tarkastelemme vanhaan paikkaan palaamisen etuja ja sitä, miksi tuttuun ja turvalliseen palaaminen voi olla viisas päätös. Oman näkemyksen teemaan antaa Notkialle palannut Jyrki Mäntynen. 

Vanhaan työpaikkaan palatessasi sinulla on jo paljon tietoa organisaation prosesseista, kulttuurista sekä henkilöistä. Aloittaessasi sinulla ei siis mene, niin paljon aikaa sisään pääsemisen kanssa, vaan tunne on sama kuin laittaisi käteen tutut hanskat. Tiedät jo keneen ottaa yhteyttä missäkin asiassa ja osaat suunnistaa vaikkapa intrassa. Vastassasi saattaa olla myös vanhoja yhteistyökumppaneita, mikä helpottaa projektien saattamista maaliin reippaaseen tahtiin. 

Tunne on sama kuin laittaisi käteen tutut hanskat.

Vaikka palaisikin takaisin jo tuttuun yritykseen ei se suinkaan tarkoita, että menisi uralla taaksepäin. Päinvastoin monessa paikassa on mahdollista liikkua sisäisesti ja saatat löytää uusia projekteja ja tehtäviä, joita sinulla ei aiemmin ollut samassa yrityksessä. Vanhassa työpaikassa olet jo tunnettu tekijä ja sinulle saatetaan tarjota enemmän vastuuta ja mahdollisuuksia kasvaa ammatillisesti. 

Yksi tärkeä tekijä työpaikan valinnassa on työilmapiiri. Paluu vanhaan työpaikkaan voi tarjota sinulle tutun ja turvallisen ilmapiirin, jossa tiedät, että sinut hyväksytään ja sinua myös arvostetaan. Työyhteisön tuki ja hyvät suhteet työkavereiden kanssa voivat edistää työhyvinvointiasi ja motivaatiotasi.  

Tiedät, mitä odottaa ja millaisia odotuksia sinulle asetetaan.

Tutussa yrityksessä uusiin haasteisiin ryhtyminen voi olla jännittävää, mutta paluu vanhaan työpaikkaan tarjoaa myös turvallisuuden tunteen. Tiedät, mitä odottaa ja millaisia odotuksia sinulle asetetaan. Et joudu aloittamaan tyhjältä pöydältä, vaan sinulla on selkeämpi näkymä tulevaisuuteen. Tämä voi auttaa vähentämään stressiä ja epävarmuutta työelämässäsi. 

Paluu voi olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto monistakin syistä. On tärkeää tunnistaa ja arvostaa vanhan työpaikan hyviä puolia, samalla kun pitää mielessä myös uuden työpaikan tarjoamat mahdollisuudet. Jokainen tilanne on yksilöllinen, ja jokainen tekee päätöksen omien tarpeidensa ja tavoitteidensa pohjalta. Tärkeintä on löytää työpaikka, joka tukee omaa urakehitystä ja hyvinvointia parhaiten. 

Lopuksi vielä Jyrkin mietteitä paluusta Notkialle haastattelun muodossa: 

Milloin työskentelit viimeksi Notkialla ja milloin palasit? 

Olin tehnyt työrupeaman Notkialla jo vuosina 2017–2018.  Tuosta ajasta minulle jäi mukavat muistot ja fiilikset. Koin jo tuolloin, että työni Notkialla oli monin tavoin merkityksellistä ja palkitsevaa. Tunsin kuuluvani projektiammattilaisten työyhteisöön, joukkueeseen, jossa jokainen saattoi tuoda esiin ideoita, hyvinkin keskeneräisiä ajatuksiaan, kysyä kysymyksiä, nostaa esiin huolia, pyytää apua ja myöntää virheitä ilman, että joutuu pelkäämään tulevansa nolatuksi, vähätellyksi. Oli tietyllä tavalla turvallinen olo olla oma itsensä. Lähtiessäni pois Notkialta minua rohkaistiin ja onniteltiin uusista haasteista. Muistan, kun viimeisten työpäivien aikana käytyjen keskustelujen ansiosta vakuutuin kuitenkin myös siitä, että palaaminen on työnantajan puolesta aidosti vaihtoehto, jos minusta jostain syystä siltä tuntuisi. Keväällä 2022 päätin hakeutua uudelleen Notkialle töihin. 

Mikä sai palaamaan? 

Olen kehittäjä luonne, haluan olla luotsaamassa ja edesauttamassa muutoksien läpivientiä organisaatioissa. Projektityö on yksi väylä muutoksien toteuttamiseen. Huomasin kaipaavani työssäni projekteja. Seurasin vuosina 2019–2022 Notkian eteenpäinmenoa kaiken aikaa, ja aika-ajoin huomasin pohdiskelevani elämääni ja työn kuvaani.  Ajatusten kypsymisen tunsin siitä, kun oma pohdiskeluni eteni ensin pieninä nykäyksinä edeten pikkuhiljaa ratkaisua. Olin valmis tekemään päätökseni, halusin palata takaisin Notkialle, jossa olin aiemmin tuntenut viihtyväni erinomaisesti. 

Miten sinut otettiin vastaan Notkialla? 

Tuntui, että minut otettiin ilolla takaisin ja se tuntui todella hyvältä. Tunsin että olin palannut takaisin kotipesään.  

Mistä pidät eniten Notkialla?  

Notkian arvoja on muotoiltu, pohdittu ja kirjattu yhteistyössä koko Notkian henkilöstön kanssa. 

Lähtökohtaisesti Notkian arvot näkyvät arjen tekemisessä niin asiakaskohtaamisisista aina kahvihuoneen keskusteluihin. Meillä voi asettaa itsensä alttiiksi ja osoittaa oma haavoittuvuutensa ja erehtyväisyytensä, sekä nostamaan myös vaikeita asioita esille keskustellen niistä kunnioittavasti 

Rehellisyys, avoimuus, luottamus ja inhimillisyys ovat sanoja, jotka liitän mielessäni syvälle Notkiaan.  

Oliko Notkia muuttunut poissa ollessasi? 

Onhan Notkia muuttunut ja ennen kaikkea se on kehittynyt, kuitenkin peruspilarit ja perusta, johon Notkian arvot rakentuvat tuntuvat samalta kuin muutama vuosi sitten.  

Myös henkilöstön määrä on kasvanut, meillä on enemmän osaavia projektimaailman ammattilaisia. 

Annika Hovila

Annika Hovila

HR-päällikkö

Blogista poimittua:

Meidän Notkia IT

  • Projektipäälliköt
  • Tekniset asiantuntijat
  • Suunnittelu ja konsultointi