Nelli Pekkarinen valikoitui Notkia IT:n kummiratsukoksi
Nelli osallistuu Notkian sponsoroimana kenttäratsastuskisaan
Lempäälän Ratsastuskoulu Ratsuniityn pihassa hiekka hieman pöllähtää, kun valkoinen hevosauto kurvaa pihaan. Auton kyydissä on kenttäratsastaja Nelli Pekkarinen hevosineen. Hän valikoitui Notkia IT:n kummiratsukoksi ja osallistuu heinäkuun lopussa Ratsuniityn ranskalaiseen viikonloppuun ja kansainväliseen kenttäratsastuskilpailuun Notkia IT:n sponsoroimana.
– Viikonlopusta taitaa tulla kiireinen, mutta kiva, koska kisoissa näkee aina tuttuja. Olen paljon treenannut täällä Ratsuniityssä, joten nyt on myös kiva kisata tutussa ympäristössä, Nelli iloitsee.
Nyt 17-vuotias Nelli on aloittanut ratsastuksen jo 9-vuotiaana. Hän kiertää kisoja aktiivisesti ja mukana kulkevat myös 16-vuotiaat kisakumppanit Kapris ja Faith. Tänäkin kesänä on jo muutama kisa käytynä.
Kenttäratsastus vaatii monipuolista osaamista
Kenttäratsastusta pidetään ratsastuksen kuningaslajina. Siinä pääsee näyttämään taitojaan koulu-, este- ja maastoratsastuksessa. Laji vaatii monipuolista osaamista ja jonkinlaista hurjapäisyyttäkin. Työtäkin on tehtävä.
– Hevosten hoito ja treenaminen vievät paljon aikaa. Vapaa-ajasta ja kavereiden näkemisestä on tingittävä, kun aikataulut ovat tiukkoja. Erityisesti ulkomaanreissut ovat työläitä. Haluan tehdä kisoissa parhaani ja saada sijoituksia.
Viime kesänä hän saavutti hopeasijan junioreiden SM-kisassa. Nyt hän tavoittelee paikkaa PM- ja EM-kisoissa, ja sitä varten hän on juuri lähdössä Puolaan hakemaan osallistumisoikeutta EM-kisoihin.
Arvot yhdistivät Notkian ja Nellin
Notkian toimitusjohtajan Tiina Rätön huomion herätti Nellin videohakemus, jossa hän kertoo omasta motivaatiostaan, halusta tehdä työtä ja oppia lisää.
– Olemme iloisia, että saimme useamman hakemuksen kummiratsukoksi. Kiitos niistä jokaisesta! Tällä kertaa Nellin videohakemus kuitenkin valikoitui joukosta. Hän oli selvästi tutustunut meidän verkkosivuihimme ja löytänyt sieltä sellaisia arvoja, jotka hänkin koki omakseen. Meitä yhdistävät kova työntekemisen tahto, yrittäminen ja oppiminen, itsekin ratsastusta harrastava Tiina listaa.
Notkia IT:n projektipäälliköitä ja IT-asiantuntijoita kannustetaan liikkumaan monenlaisin keinoin. On liikuntaetua, kuntosalimahdollisuutta toimiston yhteydessä ja erilaisia motivointikampanjoita tasaiseen tahtiin. Liikuntaan saa myös käyttää työaikaa.
– Taidamme me olla aika liikunnallinen yritys, ja siksi on mukava sponsoroida Nellikin mukaan Ratsuniityn kisaviikonloppuun. Lasten ja nuorten urheilutoimintaa kannattaa aina tukea, Tiina tiivistää.
Nelli valmistautuu kisaviikonloppuun pitämällä hevoset virkeinä. Vielä hän ei tiedä, kummalla kisakumppanilla aikoo osallistua. Se selviää sitten aikanaan. Ennen kisaa hän meinaa ratsastaa maastossa ja treenata kevyesti.
Notkialaiset toivottavat Nellille kovasti tsemppiä kisaviikonloppuun!
Blogista poimittua:
Ison ja pienen projektin erot projektipäällikön näkökulmasta
Miten tällaiset eri kokoiset projektit sitten eroavat toisistaan projektipäällikön näkökulmasta ja onko projektin koolla vaikutusta projektipäällikön päivittäiseen työhön? Näihin kysymyksiin pyrin tarjoamaan ajatuksia tässä blogitekstissä.
Karrin matka kesätyöläisestä Efecte-osaajaksi
Karrin matka kesätyöläisestä Efecte-osaajaksi Olen Karri Kesseli - Notkian nuorin työntekijä. Aloitin Notkialla kesätöissä vuonna 2021 ja siitä eteenpäin olen tehnyt tuntityötä opiskelujen ohella ja kesät ollut kokoaikaisesti töissä. Opiskelen tällä hetkellä...
Esittelyssä projektipäällikkö Tero Tamminen
IT-projektipäällikkö Tero pitää Notkiaa nimensä veroisena IT-projektipäällikkö Tero Tamminen ja Notkia löysivät toisensa syksyllä 2022 Notkian työpaikkailmoituksen kautta. Tero oli jo jonkin aikaa katsellut uusia paikkoja, kun kiinnostus projektitöiden pariin...
Case Finavia: Notkia IT tuottaa Finavialle elinkaaripalvelua Efecte- järjestelmän ylläpitoon ja tukeen
Notkia auttaa Finaviaa Efecte-järjestelmän ajantasaisuuden ja jatkuvuuden turvaamisessa
Etätyöfirma Notkia IT ponnisti Great Place To Work -kilpailun kärkikymmenikköön – menestyksen takeena vahva virtuaalinen yhteisöllisyys
Informaatioteknologia-alan yritys Notkia IT saavutti vuoden 2023 Suomen Parhaat Työpaikat™ -listauksessa 7. sijan pienten yritysten sarjassa. Työyhteisö tekee töitä etänä yli 10 paikkakunnalla, mutta silti 100 prosenttia työntekijöistä kokee työpaikan olevan aidosti yhteisöllinen.
Meidän Notkia IT
- Projektipäälliköt
- Tekniset asiantuntijat
- Suunnittelu ja konsultointi