”Tykkään, että on haastetta ja paljon töitä.”
Kirsi päätyi sattuman kautta takaisin juurilleen
Kirsi Eskolan tietä notkialaiseksi voi kutsua sattumaksi ja myös paluuksi juurille. Sattumaa tarinassa on se, että kun hän ääneen mietti uravaihtoehtojaan, hänelle satuttiin suosittelemaan ottamaan yhteyttä Notkiaan. Hän laittoi viestiä Tiinalle ja Jarkolle ja jo samana päivänä asiat lähtivät etenemään.
Tällöin oli kesä 2021 alkamassa ja samaan aikaan kansallinen soteuudistus teki tuloaan. Ajankohta oli otollinen työpaikan vaihtamiselle, koska oli ennakoitavissa, että osaavia tekijöitä kaivattaisiin pian hyvinvointialueiden valmisteluun liittyviin tehtäviin. Uudistus oli mahdollisuus päästä työskentelemään tärkeissä ja haastavissa projekteissa.
– Olin työskennellyt parikymmentä vuotta toimittajan projektipäällikkönä ja mietin, että olisi kiinnostavaa vaihtaa näkökulmaa ja tehdä näitä vastaavia projekteja asiakkaan puolella. Nyt oli minulle oikea hetki tarttua mahdollisuuteen, Kirsi kertoo.
Kirsi myös pohtii, että tavallaan työpaikan vaihtaminen tarkoitti hänelle paluuta juurilleen. Hänen työhistoriastaan löytyy myös viidentoista vuoden ura kuntasektorilta, ja samoilta suunnilta löytyi hänen ensimmäinen Notkia-projektinsakin.
Projektipäällikkönä tykkään haastavista projekteista
Kirsi työskentelee Notkia IT:llä ulkoisena projektipäällikkönä. Tällä hetkellä hän vastaa Pirkanmaan hyvinvointialueen perusterveydenhuollon potilastietojärjestelmien valmisteluun liittyvistä töistä.
– Pirkanmaan tietojärjestelmäkirjo on tosi valtava ja integraatioita on paljon. Käytännössä huolehdin yhteistyössä muiden hyvinvointialueen projektien ja järjestelmätoimittajien kanssa siitä, että potilastietojärjestelmät saadaan kunnialla siirtymään hyvinvointialueelle ja että tarvittavat muutokset mm. toimintatavoissa huomioidaan. Pirkanmaan hyvinvointialueeseen kuuluu 23 kuntaa ja projektin sidosryhmiä on paljon.
Kirsi on aiemminkin saanut olla mukana isoissa valtakunnallisissa uudistuksissa, esimerkiksi potilastietojen arkistointiin liittyvässä Kelan eArkiston käyttöönotossa ja UNA Ydin tilannekuvan pilotissa, jossa koostettiin potilas- ja asiakastiedot eri tietojärjestelmistä yhteen.
– Projektipäällikkönä tykkään, että on haastavia tilanteita, tiukkoja aikatauluja ja paljon töitä. Vaikka välillä tuntuisi, ettei projekti etene, niin jossain kohtaa palaset alkavat loksahdella kohdalleen.
Notkialla ajatellaan työntekijän parasta
Notkiaa Kirsi kuvaa notkeaksi ja rennoksi työpaikaksi, jota ei ole kuorrutettu liialla byrokratialla. Hän myös kehuu, että edut ovat hyvät.
– Notkialla ajatellaan työntekijän parasta, ja koska työyhteisö on pieni, niin siitä on varmasti helpompi pitää myös huolta. Tietysti työkavereihin on haastava tutustua, kun työskentely tapahtuu pääosin etänä eikä yhteisiin tilaisuuksiin ole aina projektikiireiden vuoksi mahdollista osallistua. Minulla on kuitenkin hyvin positiiviset ajatukset Notkiasta työnantajana.
Hän miettiikin, että itsenäinen, uusia kokonaisuuksia helposti omaksuva osaava ja itsenäiseen työskentelyyn tottunut tyyppi sujahtaa helposti mukaan Notkian työyhteisöön.
– Sen voi todeta, ettei ulkoisen projektipäällikön työ ole ollenkaan yhtä ja samaa. Itsekin olen luonteeltani sellainen, että rutiinit tuntuvat tylsiltä. Projektipäälliköllä jokainen päivä on erilainen ja voi ajatella, että uusi projekti on aina uusi alku. Ja aikanaan projektit myös päättyvät.
Vapaa-aikana Kirsi on yhtä aktiivinen kuin työssäänkin. Notkian kuntokampanjassa hän oli ahkerin liikkuja ja vei voiton selvällä piste-erolla. Harrastuslistalta löytyykin monipuolisesti eri lajeja kuten esimerkiksi lavatanssit, avantouinti, pilates, jooga ja golf. Lisäksi hänellä on kaksi rescue-koiraa, Luna ja Louie, jotka lenkittävät Kirsiä ahkerasti. Luna on myös piipahtanut Notkian toimistolla
Lisää tarinoita notkialaisista löytyy seuraavasti:
Jarkko Rintaluoma on sote-projektijohtaja ja toinen Notkian perustajista
Petri Kauppi kertoo, miten työt ovat vaativia, mutta porukka on mukavaa ja fiilis rento.
Tuija Länsisalmi kertoo, että parasta Notkialla on vapaus.
Tiina Rättö kertoo, miten saada toimarin ja projektipäällikön työt tasapainoon.
Notkian IT projektinhallinta -palveluista löydät lisätietoja täältä.
Ja jos haluat mukaan Notkian porukkaan, niin kurkkaapa meidän urasivumme ja ole yhteydessä!
Blogista poimittua:
Ison ja pienen projektin erot projektipäällikön näkökulmasta
Miten tällaiset eri kokoiset projektit sitten eroavat toisistaan projektipäällikön näkökulmasta ja onko projektin koolla vaikutusta projektipäällikön päivittäiseen työhön? Näihin kysymyksiin pyrin tarjoamaan ajatuksia tässä blogitekstissä.
Karrin matka kesätyöläisestä Efecte-osaajaksi
Karrin matka kesätyöläisestä Efecte-osaajaksi Olen Karri Kesseli - Notkian nuorin työntekijä. Aloitin Notkialla kesätöissä vuonna 2021 ja siitä eteenpäin olen tehnyt tuntityötä opiskelujen ohella ja kesät ollut kokoaikaisesti töissä. Opiskelen tällä hetkellä...
Esittelyssä projektipäällikkö Tero Tamminen
IT-projektipäällikkö Tero pitää Notkiaa nimensä veroisena IT-projektipäällikkö Tero Tamminen ja Notkia löysivät toisensa syksyllä 2022 Notkian työpaikkailmoituksen kautta. Tero oli jo jonkin aikaa katsellut uusia paikkoja, kun kiinnostus projektitöiden pariin...
Case Finavia: Notkia IT tuottaa Finavialle elinkaaripalvelua Efecte- järjestelmän ylläpitoon ja tukeen
Notkia auttaa Finaviaa Efecte-järjestelmän ajantasaisuuden ja jatkuvuuden turvaamisessa
Etätyöfirma Notkia IT ponnisti Great Place To Work -kilpailun kärkikymmenikköön – menestyksen takeena vahva virtuaalinen yhteisöllisyys
Informaatioteknologia-alan yritys Notkia IT saavutti vuoden 2023 Suomen Parhaat Työpaikat™ -listauksessa 7. sijan pienten yritysten sarjassa. Työyhteisö tekee töitä etänä yli 10 paikkakunnalla, mutta silti 100 prosenttia työntekijöistä kokee työpaikan olevan aidosti yhteisöllinen.
Meidän Notkia IT
- Projektipäälliköt
- Tekniset asiantuntijat
- Suunnittelu ja konsultointi