Notkia IT on perheystävällinen työpaikka

Vaikka työpäivä haukkaakin ison osan jokaisesta arkipäivästä, Notkialla saa myös perhe näkyä ja kuulua.

Meillä ollaan työroolin lisäksi myös äitiä, isiä, puolisoita ja lapsia. Jotta työt sujuvat ja asiakkaat kiittävät, arjen monet osa-alueet täytyy sulautua hyvin yhteen. Silloin myös työntekijät voivat parhaiten. Siksi me haluamme olla perheystävällinen työpaikka.

Arjesta puhutaan ääneen

Notkialla perheystävällisyys ei ole vain sanahelinää, vaan se näkyy monin tavoin eri toimissa. Työasioiden lisäksi perhearjesta ja lasten touhuista jutellaan sujuvasti esimerkiksi Slackissa. Siellä on kerrottu lasten kiekkomenestyksestä ja sporttileireistä. Välillä on iloittu pojan löytämästä partioharrastuksesta ja tyttären innostuksesta tanssitreeneihin. Siellä on kyselty vinkkejä kesätöistä nuorelle ja toisinaan on kerrottu ikävistäkin tapahtumista, kuten esimerkiksi silloin, kun Sampon poika mursi kätensä.

Nämä juttelut ovat tärkeitä, koska silloin muistamme, että kollegalla on töiden lisäksi myös muita tärkeitä vastuita hartioillaan. Työkaverin kalenteria tai mieltä saattavat täyttää lasten kuljetukset harrastuksiin, huoli ekaluokkalaisen koulutien turvaamisesta tai sairaan lapsen hoitojärjestelyt.

Toisaalta eri ikäisten työntekijöiden elämänvaiheissa on toisistaan kovin erilaisia tarpeita. Kun yksi järjestää arkea lasten kanssa sujuvaksi, toinen saattaa miettiä, miten olla ikääntyvien vanhempien tukena enemmän. Kolmas taas pohtii, miten pystyisi yhdistämään työt ja opinnot. Sen vuoksi Tiina-toimari usein kannustaakin henkilöstöä kertomaan ehdotuksia ja toiveita, miten kehittää käytäntöjä entistä perheystävällisemmiksi ja joustavammiksi.

Mitä perheystävällisyys oikeastaan on?

Väestöliiton mukaan perheystävällisyys tarkoittaa sitä, että työpaikalla otetaan huomioon erilaiset elämäntilanteet. Lisäksi pitäisi olla laadittuna yhteiset pelisäännöt perheystävälliselle työpaikalle. Yhteiset pelisäännöt varmistavat, että jokaista työntekijää kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Notkian yhteiset pelisäännöt löytyvät intrasta.

Perheystävällisyys ei kuitenkaan ole pelkästään rahallisia etuja vaan se on myös käytäntöjä, välillä pieniäkin tekoja ja asenteita. Se on sitä, miten suhtaudutaan, kun joku ilmoittaa joutuvansa lähtemään tänään hieman aiemmin, koska päiväkodissa on kehityskeskustelu.

Meidän tapamme olla perheystävällinen

No miten Notkialla sitten toteutetaan perheystävällistä työarkea? Sen voisi oikeastaan kiteyttää näihin seuraavaan kolmeen kohtaan.

1) Etätyömahdollisuus ja joustava työaika

Mahdollisuus työskennellä etänä ja joustava työaika, myös osa-aikaisuus tarvittaessa, ovat varmasti tehokkaimpia keinoja huomioida erilaiset elämäntilanteet. Meillä tehdään paljon etätöitä. Tehtiin siis jo ennen kuin korona-tilanne pääsi valloilleen. Toki töitä tehdään myös asiakkailla, ja tapaamme notkialaisten kesken myös kasvotusten, mutta emme määrää ketään työskentelemään mihinkään tiettyyn sijaintiin.

2) Joustoa ja tukea lapsiarkeen

Syksystä 2019 lähtien olemme alkaneet tarjota koulunaloitusvapaata kaikille esikoululaisten ja ekaluokkalaisten vanhemmille. Tällä tavalla haluamme tukea perheitä koulun aloituksen järjestämisen kanssa. Lisäksi me tarjoamme tukea lastenhoitoon esimerkiksi lapsen sairastuessa. Perheelliselle on myös melkoinen etu se, että voi käyttää työaikaa tunnin viikossa liikuntaan.

3) Perhemyönteinen ilmapiiri ja mahdollisuus vaikuttaa

Meillä saa puhua ja ehdottaa, kun uusia tilanteita ja tarpeita tulee vastaan. Ideoita ja kehitysajatuksia kysellään ja kuunnellaan aktiivisesti. Erilaisia kokeiluja voidaan tehdä tarvittaessa. Tilanteet elävät ja muuttuvat, joten kaikkea ei pysty suunnittelemaan etukäteen työelämässä eikä kotiarjessakaan.

Tiina Rättö

Tiina Rättö

toimitusjohtaja

Blogista poimittua:

Paluumuuttaja: Paluu tuttuun työpaikkaan

Monet meistä ovat joskus harkinneet uuden työpaikan etsimistä tai kenties jo vaihtaneetkin työpaikkaa. Lue mitä Notkialla ollaan mieltä palaavista työntekijöistä ja miltä paluu tuntuu.

Takana ison kasvun tilikausi

Notkia IT:n 13. tilikausi oli kannattava ja liikevaihtokin kasvoi jopa 50%. Lue tarkemmin tiedotteesta, mitkä olivat kasvun avaimet ja mitä muuta tärkeää tilikauden aikana tapahtui.

Karrin matka kesätyöläisestä Efecte-osaajaksi

Karrin matka kesätyöläisestä Efecte-osaajaksi Olen Karri Kesseli - Notkian nuorin työntekijä. Aloitin Notkialla kesätöissä vuonna 2021 ja siitä eteenpäin olen tehnyt tuntityötä opiskelujen ohella ja kesät ollut kokoaikaisesti töissä. Opiskelen tällä hetkellä...

Esittelyssä projektipäällikkö Tero Tamminen

IT-projektipäällikkö Tero pitää Notkiaa nimensä veroisena   IT-projektipäällikkö Tero Tamminen ja Notkia löysivät toisensa syksyllä 2022 Notkian työpaikkailmoituksen kautta. Tero oli jo jonkin aikaa katsellut uusia paikkoja, kun kiinnostus projektitöiden pariin...

Meidän Notkia IT

  • Projektipäälliköt
  • Tekniset asiantuntijat
  • Suunnittelu ja konsultointi