Vuosi 2021 lupaa runsaasti uusia it-projekteja
Koronavuosi veti suhdanneodotukset miinukselle
Vuosi 2020 yllätti meidät totaalisesti koronapandemialla. Toimistovaatteiden sijasta villasukkien kulutus on lisääntynyt. Talousnäkymät näyttävät yhtä utuisilta kuin marraskuinen maisema. Tämä aika ja vuoden vaihteen lähestyminen ovat hyviä syitä käyttää hetki aikaa ensi vuoden pohtimiseen. Mitä voimme odottaa it-projekteilta vuonna 2021?
Suhdanneodotukset ovat kaikilla päätoimialoilla miinuksella. Näin todetaan Suomen Yrittäjien, Finnveran sekä työ- ja elinkeinoministeriön kokoamassa syksyn PK-yritysbarometrissa. Päätoimialoilla viitataan teollisuuteen, kaupanalaan, rakentamiseen ja palveluihin. Alentuneet odotukset eivät varmasti yllätä ketään, koska tulevaisuuteen liittyy valtavasti epävarmuutta. Kansantalous laskee ja kulutus vähenee. Mielestäni tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että it-projektien määrä olisi vähenemässä. Oikeastaan voi käydä päinvastoin.
Uusien teknologisten ratkaisujen kysyntä tulee vaan kasvamaan.
Tutkimukset povaavat digitalisaation vauhdin kiihtymistä
Yrityksissä tiedetään, että kilpailussa pärjääminen ja menestyminen edellyttävät innovointia. Tarvitaan jatkuvaa tuotannon ja tuotteiden kehitystyötä. Sen vuoksi digitalisaation ja automaation kehittäminen on monen yrityksen agendalla suhdanteista riippumatta. Digitalisaatiolla on iso merkitys uusien asiakasryhmien tavoittelussa ja kannattavuuden parantamisessa. Uusien teknologisten ratkaisujen kysyntä tulee vaan kasvamaan, kuten yritysbarometrissä todetaan.
Koronankin aikana neljännes yritysbarometriin vastanneista pk-yrityksistä on ottanut käyttöön uutta teknologiaa.
Nyt koronankin aikana neljännes yritysbarometriin vastanneista pk-yrityksistä on ottanut käyttöön uutta teknologiaa. Eniten näin on tapahtunut teollisuuden ja kaupan toimialoilla. Töitä on jouduttu organisoimaan uudelleen erityisesti teollisuudessa ja kaupankäyntiä on viety digitaalisiin kanaviin. Verkkokaupan käyttäminen on lisääntynyt kaikilla toimialoilla rakentamista lukuun ottamatta. Pk-yritysten arvioiden mukaan verkkokaupan käyttöönottoihin aiotaan panostaa myös ensi vuonna.
Myös Gartner on omassa tutkimuksessaan päätynyt hyvin samanlaisiin tuloksiin. He summaavat tilannetta toteamalla, että korona on vahvistanut tietohallinnon suhdetta bisnekseen. Tässäkin tutkimuksessa digitalisaatio nähdään keinona tuottaa parempaa lisäarvoa asiakkaalle ja keinona syventää asiakassuhdetta. Käytännössä korona-aika on tarkoittanut sitä, että yritysten on pakko ollut miettiä keinoja viedä palvelut asiakkaiden luokse. Kun organisaatio on eri digitaalisissa kanavissa läsnä, sen todennäköisyys menestyä yli kolminkertaistuu. Gartner näkee, että tämä trendi tulee jatkumaan myös vuonna 2021.
Verkkokaupan käyttöönottoihin aiotaan panostaa myös ensi vuonna.
IT-projektiodotukset vuodelle 2021
Meidän it-projektejamme korona ei juurikaan ole keskeyttänyt, vaan työ on jatkunut hyvin entiseen malliin. Projekteja on tänä vuonna tehty laidasta laitaan, mutta niitä yhdistää tarve sujuvoittaa työskentelyä ja parantaa asiakaskokemusta. Esimerkiksi:
· Yhdessä projektissa mahdollistimme asiakasorganisaatiolle sujuvampia työskentelytapoja toiminnanohjauksen prosessikehittämisellä.
· Toisessa projektissa paransimme asiakaspalvelua asioimisportaalin kehittämistyöllä.
· Kolmannessa projektissa autoimme organisaatiota ottamaan käyttöön uutta teknologiaa, jolla mahdollistettiin parempi yhteistyö koko organisaatiossa sekä pilvipalveluiden käyttö.
· Neljännessä mahdollistimme automaattista identiteetinhallintaa.
Ja jos tutkimuksiin on luottaminen, samalla polulla taidamme pysyä myös ensi vuonna. Arvaankin, että projektilistalle voisi nousta esimerkiksi:
· Verkkokaupan kehitysprojektit
· Yritysjärjestelyistä johtuvat muutosprojektit
· Projektit, joissa luodaan edellytykset paremmalle tiedolla johtamiselle
· Liiketoimintajärjestelmien käyttöönotto- ja päivitysprojektit
· Projektit, joissa uudistetaan ja yhtenäistetään toimintatapoja
Mitä projekteja teillä aiotaan tehdä ensi vuonna ja riittävätkö käsiparit kehittämistyöhön? Lue lisää it-projektinhallintapalveluistamme täältä tai ota rohkeasti yhteyttä.
Jos mietit, onko ulkoisesta projektipäälliköstä hyötyä, käy lukemassa tämä kirjoitus. Voit myös ladata ilmaisen oppaan projektipäällikkötyön ostamisen hyödyistä täältä.
Blogista poimittua:
Notkia IT osaksi IQI:ä
Vaativien muutoshankkeiden konsultointiin sekä IT-järjestelmäuudistuksiin erikoistunut IQI ostaa Tampereella toimivan Notkia IT Oy:n. Yrityskaupan jälkeen iQi työllistää yli 170 asiantuntijaa.
Esittelyssä projektipäällikkö Tero Tamminen
Esittelyssä it-projektipäällikkö Tero Tamminen - vahvuuksina kokonaisuuksien hallinta, vuorovaikutustaidot ja ratkaisukeskeisyys Tero opiskeli aikanaan insinööriksi ja pohti jo tuolloin, että suunnittelutyö ja kehittäminen kiinnostaa – enemmän kuin itse...
Projektipalautteen merkitys: Miksi projektipäällikkö ja projektitiimi tarvitsevat palautetta?
Minkälainen rooli palautteella on projektipäällikölle mm. motivaation ja projektihallinnan osaamisen kehittämisen näkökulmasta? Tätä avaa projektipäällikkömme Anne Talvitie.
Esittelyssä Kirsimarja Riikonen – tavoitteiden saavuttaminen ja verkostoituminen on tämän työn suola!
Uskon inhimillisyyteen ja yhteen hiileen puhaltamiseen. Töissä saa olla välillä kivaakin ja yhteistyötä tekemällä pystytään haasteellisetkin tilanteet ratkomaan.
Sote-projektijohtaja Jarkko Rintaluoma on myös toinen Notkian perustajista
Notkian monitaituri Jarkko esittäytyy! ”Tämän työn parhaita puolia ovat työpajat, joissa suunnitellaan ratkaisua johonkin tarpeeseen. Mietitään, miten saavutetaan jokin asetettu tavoite.”
Meidän Notkia IT
- Projektipäälliköt
- Tekniset asiantuntijat
- Suunnittelu ja konsultointi