Notkian vuosi 2021 täyttyi kiinnostavista projekteista, rekrytoinneista ja myynnistä

Viime vuosi oli varsin onnistunut

Kun vuosi vaihtuu, on kiinnostava kääntää katse vielä kerran taaksepäin ja tarkastella, millainen se oikeastaan oli. Yhteenvetona voisin todeta, että Notkialla on takana jälleen kerran varsin onnistunut vuosi. Vuoden 2021 alussa odotukset olivat utuiset, kun korona aiheutti edelleen epävarmuutta ja valtakunnallisissa yritysbarometreissäkin suhdanneodotukset olivat miinuksella kaikilla päätoimialoilla. Onnistuimme kuitenkin pitämään suunnan siellä missä toivoimme, eli pystyimme kasvattamaan toimintaa ja tarjoamaan osaajille töitä.

Onnistuimme pitämään suunnan siellä missä toivoimme, eli pystyimme kasvattamaan toimintaa ja tarjoamaan osaajille töitä.

Vuoden alussa arvioimme, että it-projektien määrä tuskin tulee vähentymään, koska uusien digitaalisten ratkaisujen kysyntä on koko ajan kasvussa. Lisäksi huomiomme kohdistui tulevaan sote-uudistukseen, ja totesimme, että nykyisten asiakkaidemme lisäksi myös hyvinvointialueet tulevat tarvitsemaan ulkopuolista apua it-valmisteluihin ja toteutukseen. Tähän tarpeeseen halusimme ehdottomasti vastata.

Panokset rekrytointiin ja myyntiin

Päätimme, että lisäämme panostusta rekrytoinnissa ja myynnissä kohti sote-puolella tarvittavaa it-osaamista erityisesti projektien johtamisen näkökulmasta. Halusimme ja haluamme palvella sekä uusia hyvinvointialueita että nykyisiä sote-asiakkaitamme, joissa projektit jatkuvat vähintään entisellä tarmolla. Emme kuitenkaan unohtaneet muitakaan asiakkaitamme tai toimialoja, vaan pyrimme edelleen löytämään kuhunkin tarpeeseen sopivia mätsejä.

Saimme joukkoomme useita uusia osaajia, ja pääsimme myös mukaan hyvinvointialueiden valmistelutyöhön mm. perusterveydenhuollon ja potilastietojärjestelmien osalta.

Myynnin ja rekrytoinnin fokusointi tuottikin mukavasti tulosta vuoden aikana. Saimme joukkoomme useita uusia osaajia, ja pääsimme myös mukaan hyvinvointialueiden valmistelutyöhön mm. perusterveydenhuollon ja potilastietojärjestelmien osalta.

Hyvinvointialueisiin liittyvän työn lisäksi olimme mukana useissa kiinnostavissa hankkeissa sekä sote-puolella että muilla toimialoilla. Myös Efecte-osaamisemme kysyntä kasvoi ja pääsimme tekemään ITSM-töitä uusien asiakkaiden kanssa.

Notkialaiset palaverissa

Tällaisia projekteja teimme viime vuonna

Viime vuosi täyttyi monenlaisista projekteista, hankkeista ja toimeksiannoista. Autoimme asiakkaita esimerkiksi:

– Liiketoimintamuutoksiin liittyvissä projekteissa koordinoimalla it-muutoksia liiketoiminnan laajentuessa toiselle alueelle tai tekemällä esiselvityksiä tarvittavista muutoksista esimerkiksi arkistointiratkaisuun liittyen.

– Käyttöönottoprojekteissa, joista esimerkkeinä alueellisen potilastietojärjestelmän käyttöönotto kunnissa, uuden verikeskusjärjestelmän käyttöönotto laboratoriossa sekä uuden IDM-järjestelmän kehitys- ja käyttöönotto.

Tiedolla johtamisen projekteissa, joissa esimerkiksi kehitetään yhteisiä tietoaltaita, integroidaan dataa useista lähteistä tai työstetään tietoturvallisia tiloja tutkijoille datan käsittelyä varten.

Infraan liittyvissä hankkeissa, kuten tietokantaympäristöjen siirroissa ja migraatioissa sekä erilaisten alustojen ja palvelinten, tietoliikenteen ja integraatioden muutosprojekteissa.

Tietoliikennesuunnitteluun liittyvissä asiantuntijatehtävissä.

Ohjelmistorobotiikan kehittämishankkeissa

Tietoturvan, riskinhallinnan ja tietosuojan kehittämisessä sekä tiedonhallintalain edellyttämien kuvausten laatimisessa. Autoimme myös kehittämään vaarallisten työyhdistelmien parempaa hallinnointia.

Positiivisin ja odottavin mielin uuteen vuoteen

Kun katseen kääntää takaisin tähän vuoteen, ovat näkymät Notkialla entistä positiivisemmat. Samaa kertoo valtakunnan tasolla syksyn PK-yritysbarometrikysely, josta käy ilmi, että yritysten suhdanneodotukset ovat kasvaneet huomattavasti edellisvuoteen verrattuna.

Rekrytointi ja sopivien alihankkijoiden etsiminen asiakasprojekteihin on meillä jatkuvaa.

Vuoden 2022 alkaessa olemme jo heti saaneet lisää vahvistuksia asiantuntijatiimiimme. Rekrytointi ja sopivien alihankkijoiden etsiminen asiakasprojekteihin on meillä jatkuvaa. Työ hyvinvointialueilla alkaa päästä vauhtiin ja siellä pääsemme aiemmin mainittujen alueiden lisäksi työstämään myös erikoissairaanhoidon puolta sekä varmistamaan, että toimistosovellukset, sähköpostit, päätelaitteet ja tulostusasiat saadaan kuntoon. Mitä muuta vuosi tuokaan tullessaan? Tehdään tästä vuodesta mahtava!

Jos teiltä puuttuu hyviä projektitekijöitä, ota yhteyttä!

Jos vielä mietit, onko ulkoisesta projektipäälliköstä hyötyä, käy lukemassa tämä kirjoitus ja tutustu it-projektinhallintapalveluihimme.

Voit myös ladata ilmaisen oppaan projektipäällikkötyön ostamisen hyödyistä täältä.

Tiina Rättö

Tiina Rättö

toimitusjohtaja

Blogista poimittua:

Hiihtolomaviikko etätyömökillä

Kiitos Notkia IT! Tämä ajatus tuli mieleen ensimmäisenä iltana Vuokattiin saapumisen jälkeen, kun tavarat oli purettu autosta ja lihakset, sekä mieli rentoutettu saunassa. Edessä mukava viikko etätyömökillä, tällä kertaa kokonaan lomaillen.

Esittelyssä tehopakkaus Tuija Soukkio

Tuija on todellinen ratkaisukeskeinen projektipäällikkö, joka yhdistää tehokkuuden, jämäkkyyden ja selkeän kommunikaation. Tuija on vakuuttunut siitä, että parhaat tulokset saavutetaan yhdessä tekemällä, ja hän pyrkii levittämään tätä yhteistyön henkeä myös muihin projekteissa mukana oleviin. 

Projektipäällikön päiväkirja: Tasapainoilua Teams-palavereiden pyörteissä

Projektipäällikön työpäivään sisältyy, projektin johtamisen sekä itsenäisen suunnittelu-, valmistelu- ja raportointityön lisäksi, lukuisia erityyppisiä palavereja. Päivät ovat kiireisiä ja useita tehtäviä voi olla hoidettavana samanaikaisesti, joten tehtävien priorisointi ja ajanhallinta ovat erittäin tärkeitä.

Meidän Notkia IT

  • Projektipäälliköt
  • Tekniset asiantuntijat
  • Suunnittelu ja konsultointi