Vuosi 2021 lupaa runsaasti uusia it-projekteja

Koronavuosi veti suhdanneodotukset miinukselle

Vuosi 2020 yllätti meidät totaalisesti koronapandemialla. Toimistovaatteiden sijasta villasukkien kulutus on lisääntynyt. Talousnäkymät näyttävät yhtä utuisilta kuin marraskuinen maisema. Tämä aika ja vuoden vaihteen lähestyminen ovat hyviä syitä käyttää hetki aikaa ensi vuoden pohtimiseen. Mitä voimme odottaa it-projekteilta vuonna 2021?

Suhdanneodotukset ovat kaikilla päätoimialoilla miinuksella. Näin todetaan Suomen Yrittäjien, Finnveran sekä työ- ja elinkeinoministeriön kokoamassa syksyn PK-yritysbarometrissa. Päätoimialoilla viitataan teollisuuteen, kaupanalaan, rakentamiseen ja palveluihin. Alentuneet odotukset eivät varmasti yllätä ketään, koska tulevaisuuteen liittyy valtavasti epävarmuutta. Kansantalous laskee ja kulutus vähenee. Mielestäni tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että it-projektien määrä olisi vähenemässä. Oikeastaan voi käydä päinvastoin.

Uusien teknologisten ratkaisujen kysyntä tulee vaan kasvamaan.

Tutkimukset povaavat digitalisaation vauhdin kiihtymistä

Yrityksissä tiedetään, että kilpailussa pärjääminen ja menestyminen edellyttävät innovointia. Tarvitaan jatkuvaa tuotannon ja tuotteiden kehitystyötä. Sen vuoksi digitalisaation ja automaation kehittäminen on monen yrityksen agendalla suhdanteista riippumatta. Digitalisaatiolla on iso merkitys uusien asiakasryhmien tavoittelussa ja kannattavuuden parantamisessa. Uusien teknologisten ratkaisujen kysyntä tulee vaan kasvamaan, kuten yritysbarometrissä todetaan.

Koronankin aikana neljännes yritysbarometriin vastanneista pk-yrityksistä on ottanut käyttöön uutta teknologiaa.

Nyt koronankin aikana neljännes yritysbarometriin vastanneista pk-yrityksistä on ottanut käyttöön uutta teknologiaa. Eniten näin on tapahtunut teollisuuden ja kaupan toimialoilla. Töitä on jouduttu organisoimaan uudelleen erityisesti teollisuudessa ja kaupankäyntiä on viety digitaalisiin kanaviin. Verkkokaupan käyttäminen on lisääntynyt kaikilla toimialoilla rakentamista lukuun ottamatta. Pk-yritysten arvioiden mukaan verkkokaupan käyttöönottoihin aiotaan panostaa myös ensi vuonna.

Myös Gartner on omassa tutkimuksessaan päätynyt hyvin samanlaisiin tuloksiin. He summaavat tilannetta toteamalla, että korona on vahvistanut tietohallinnon suhdetta bisnekseen. Tässäkin tutkimuksessa digitalisaatio nähdään keinona tuottaa parempaa lisäarvoa asiakkaalle ja keinona syventää asiakassuhdetta. Käytännössä korona-aika on tarkoittanut sitä, että yritysten on pakko ollut miettiä keinoja viedä palvelut asiakkaiden luokse. Kun organisaatio on eri digitaalisissa kanavissa läsnä, sen todennäköisyys menestyä yli kolminkertaistuu. Gartner näkee, että tämä trendi tulee jatkumaan myös vuonna 2021.

Verkkokaupan käyttöönottoihin aiotaan panostaa myös ensi vuonna.

 

IT-projektiodotukset vuodelle 2021

Meidän it-projektejamme korona ei juurikaan ole keskeyttänyt, vaan työ on jatkunut hyvin entiseen malliin. Projekteja on tänä vuonna tehty laidasta laitaan, mutta niitä yhdistää tarve sujuvoittaa työskentelyä ja parantaa asiakaskokemusta. Esimerkiksi:

·     Yhdessä projektissa mahdollistimme asiakasorganisaatiolle sujuvampia työskentelytapoja toiminnanohjauksen prosessikehittämisellä.

·     Toisessa projektissa paransimme asiakaspalvelua asioimisportaalin kehittämistyöllä.

·     Kolmannessa projektissa autoimme organisaatiota ottamaan käyttöön uutta teknologiaa, jolla mahdollistettiin parempi yhteistyö koko organisaatiossa sekä pilvipalveluiden käyttö.

·     Neljännessä mahdollistimme automaattista identiteetinhallintaa.

Ja jos tutkimuksiin on luottaminen, samalla polulla taidamme pysyä myös ensi vuonna. Arvaankin, että projektilistalle voisi nousta esimerkiksi:

·      Verkkokaupan kehitysprojektit
·      Yritysjärjestelyistä johtuvat muutosprojektit
·      Projektit, joissa luodaan edellytykset paremmalle tiedolla johtamiselle
·      Liiketoimintajärjestelmien käyttöönotto- ja päivitysprojektit
·      Projektit, joissa uudistetaan ja yhtenäistetään toimintatapoja

Mitä projekteja teillä aiotaan tehdä ensi vuonna ja riittävätkö käsiparit kehittämistyöhön? Lue lisää it-projektinhallintapalveluistamme täältä tai ota rohkeasti yhteyttä.

Jos mietit, onko ulkoisesta projektipäälliköstä hyötyä, käy lukemassa tämä kirjoitus. Voit myös ladata ilmaisen oppaan projektipäällikkötyön ostamisen hyödyistä täältä.

Tiina Rättö

Tiina Rättö

toimitusjohtaja

Blogista poimittua:

Paluumuuttaja: Paluu tuttuun työpaikkaan

Monet meistä ovat joskus harkinneet uuden työpaikan etsimistä tai kenties jo vaihtaneetkin työpaikkaa. Lue mitä Notkialla ollaan mieltä palaavista työntekijöistä ja miltä paluu tuntuu.

Takana ison kasvun tilikausi

Notkia IT:n 13. tilikausi oli kannattava ja liikevaihtokin kasvoi jopa 50%. Lue tarkemmin tiedotteesta, mitkä olivat kasvun avaimet ja mitä muuta tärkeää tilikauden aikana tapahtui.

Karrin matka kesätyöläisestä Efecte-osaajaksi

Karrin matka kesätyöläisestä Efecte-osaajaksi Olen Karri Kesseli - Notkian nuorin työntekijä. Aloitin Notkialla kesätöissä vuonna 2021 ja siitä eteenpäin olen tehnyt tuntityötä opiskelujen ohella ja kesät ollut kokoaikaisesti töissä. Opiskelen tällä hetkellä...

Esittelyssä projektipäällikkö Tero Tamminen

IT-projektipäällikkö Tero pitää Notkiaa nimensä veroisena   IT-projektipäällikkö Tero Tamminen ja Notkia löysivät toisensa syksyllä 2022 Notkian työpaikkailmoituksen kautta. Tero oli jo jonkin aikaa katsellut uusia paikkoja, kun kiinnostus projektitöiden pariin...

Meidän Notkia IT

  • Projektipäälliköt
  • Tekniset asiantuntijat
  • Suunnittelu ja konsultointi