Arvot

Arvopohja näkyy toiminnassamme joka päivä.

Millaisia asioita meillä arvostetaan?

Arvomme ovat muotoiltu, pohdittu ja kirjattu yhteistyössä koko Notkian tiimin kanssa. Arvoissamme näkyy, mikä notkialaisille on tärkeää arjessa, asiakaskohtaamisissa sekä kahvihuoneessa. Ne eivät ole korkealentoista slangia tai jotain, mitä olisi saneltu ”ylhäältä käsin”. Arvot näkyvät toiminnassamme joka päivä, ja usein pohdimme toimintatapojamme arvojen kautta. Annoimme notkialaisten kertoa tästä itse.

1. Notkialaisen sanaan voi luottaa

Sanotaan, mitä tehdään, ja tehdään, mitä sanotaan. 

– Jos joku jotain lupaa, niin se myös tehdään. Ei tarvitse kysellä perään, että valmistuuko ja koska, Leena Virta-Niemi kuvaa, miten arvo näkyy Notkian arjessa.

Tuija Länsisalmi puolestaan kertoo arvoon liittyvän käytännön esimerkin.

– Suunnittelen kalenteriin etukäteen, milloin teen mitäkin ja siihen voi aina luottaa, kun lupaan tekeväni asian. En myöskään lupaile liikoja vaan kerron, jos jotain asiaa ei pysty tai ole järkevää toteuttaa.

2. Rehellisyys, avoimuus ja luottamus

Meillä kommunikoidaan ja ollaan avoimia niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

– Sisäinen kommunikointi on hyvin avointa. Esimerkiksi minä olen saanut olla mukana toimeksiantoihin liittyvissä neuvotteluissa, mikä on mielestäni ainutlaatuista, kertoo Petri Kauppi.

Leena on huomannut, että arvo näkyy käytännön tasolla siten, että esimerkiksi johtoryhmän kokousten jälkeen jaetaan kuulumiset sekä päätökset kaikille. Lisäksi säännöllisesti sähköpostiin tulevat toimitusjohtajan tiedotteet koostavat kivasti yhteen asioita.

Juuso Koivula täydentää kertomalla, että arvot näkyvät hänen mielestään avoimena kommunikaationa sekä sisäisesti johdolta työntekijöille, että asiakkaiden suuntaan siten, että kerrotaan avoimesti, mihin pystytään ja mihin ei.

3. Asiakas on tärkein

Asiakkaalle tarjotaan tarpeeseen sopiva, laadukas palvelu.

Juuso aloittaa toteamalla, että hänen mielestään arvo näkyy siinä, että asiakas on tyytyväinen meiltä saamaansa palveluun ja saamme käyttää asiakasta referenssinä.

Tuija puolestaan kokee, että tämä arvo näkyy paljonkin hänen tavassaan tehdä töitä.

– Asiakas on aina tärkein. Koska kiinnyn asiakkaisiin, niin eihän se voisi muuta ollakaan. Minulla on tästä syystä monta pitkäaikaista asiakasta, koska he ovat minulle tärkeitä. Haluan auttaa heitä ja kehittää heidän prosessejaan tukevia järjestelmiä. Olen aidosti kiinnostunut.

Leena yhtyy kommenttiin todeten, että muokkaamme toimintaa asiakkaan tarpeen mukaan ja sovittujen rajojen puitteissa. Ja joskus sopimustakin muokataan, jotta se sopisi asiakkaan tilanteeseen paremmin. 

Petri lisää vielä täydentävänä kommenttinsa asiantuntijan näkökulmasta.

– Edelliset kaksi arvoa täydentävät tätäkin kohtaa. Lisänä tähän se, että ei tarjota asiakkaalle Teslaa, jos Toyota riittää. Eli ei ammuta yli asioiden toteutuksessa, vaan mietitään kustannustehokas ratkaisu asiakkaan tarpeisiin.

4. Inhimillisyys ja kokeilunhalu

Meillä saa yrittää kokeilla, erehtyä ja tukeutua. Autetaan muita onnistumaan.​

Tuija on huomannut tämän ihan käytännön tasolla.

– Sami Skogberg, joka toimii minulle pomona, ei koskaan kiellä minua kokeilemasta jotain uutta, jos asiasta kysyn. Hän ei myöskään seuraa, mitä teen päivittäin, koska luottaa minuun.

Petrin mielestä meillä on ainakin teoriassa mahdollisuus kokeilla erityyppisiä töitä oman ydinosaamisalueen ulkopuoleltakin.

– Esimerkiksi minä näen, että voisin alkaa tekniseksi projektipäälliköksi tietyin edellytyksin. Apua saa varmasti vaikka parisuhteen ongelmiin ja arjen pyöritykseen esimerkiksi Slackissa, jos vain kehtaa kysyä laughing, toteaa Petri virnistäen.

Haluaisitko tulla meille hommiin?

Etsitkö uusia työkavereita ja kotia urallesi? Kerro meille, mitä etsit, ja meidän tiimissä saattaa olla paikka juuri Sinulle.

> Tutustu urasivuihin

"Vapaus on isoin arvo, miksi haluan työskennellä Notkialla"

Kun Tuija Länsisalmi kertoo työstään, puheeseen sekoittuu paljon iloista naurua. Sellainen Tuija on, ilopilleri, joka saa muutkin ympärillään hyvälle tuulelle.

> Tutustu Tuijan ura-tarinaan

Notkian työntekijät taukojumppaavat kuminauhoilla.

Millainen tarina Notkia IT:n taustalta löytyy?

Notkian tarina on saanut alkunsa palosta muuttaa takaisin kotiseudulle. Yrityksen juuret löytyvätkin Pohjanmaalta.

Meiltä
IT-asiantuntijapalveluita